• Isot kirjaimet

• A Salonki- tai erikoisvaunu
• C I luokan matkustajaosasto
• E II luokan matkustajaosasto
• F konduktööriosasto
• G Autonkuljetusvaunu
• N Vankivaunu
• P Postivaunu
• R Ravintolavaunu

• Pienet kirjaimet

• c Korkealuokkainen varustelu
• e Aggregaatti
• f Konduktöörihytti
• h Hytti
• i Vammaisvarustus
• m Makuuvaunu
• p Lemmikkieläintila
• s Sotilaskäyttö
• t Tupakointitila/Teräskori
• y Yhdysliikennevaunu

Vaunujen historia vie Länsi-Saksaan, tarkemmin Esslingenin tehtaalle. Täältä Suomen Valtionrautatiet tilasi ensimmäiset teräsrakenteiset henkilöliikennevaunut vuonna 1959. Vaunuhankinnalla tähdättiin uuteen pikajuna-aikakauteen jolloin voitaisiin luopua tai ainakin vähentää käytössä olevaa puukorista vaunukalustoa. 15 vaunua tilattiin. 10 toisen luokan Eit-päivävaunua, 4 yhdistettyä ensimmäisen ja toisen luokan CEit-päivävaunua ja lisäksi 1 ensimmäisen luokan päivävaunu Cit. Nämä vaunut edustivat tuolloin korkeaa mukavuustasoa ja modernia tekniikkaa. Lisäksi teräskorinen vaunu olisi puukorista vaunua turvallisempi onnettomuustilanteessa.

Tilatuissa vaunuissa oli kolmea eri telityyppiä jotta näiden ominaisuuksia voitaisiin vertailla keskenään. Kokeilussa oli München-Kassel, SIG sekä Minden-Deutz telejä.

60-luku

Vaunujen tuotanto alkoi Pasilan konepajalla. Konepaja koki muutoksia niin henkilöstön, koulutuksen, laitteiden kuin tilojenkin osalta jotta tuotanto saataisiin vauhtiin. Ensimmäisenä tuotantovuotena saatiin valmiiksi 25 teräsvaunua, joista 20 oli Eit-vaunuja ja loput CEit-vaunuja. Lisäksi näiden vaunujen ohelle suunniteltiin konduktöörihytillä varustettu, yhdistetty luokkavaunu CEift ja konduktööriosastovaunu EFit. CEift-vaunuja valmistettiin 60-luvulla 4 kappaletta ja EFit-vaunuja 14 kappaletta. Vaunujen valmistuksessa noudatettiin Saksasta tuotujen vaunujen mittoja ja rakennetta.

Vaunujen teleistä saatujen käyttökokemusten perusteella lisenssituotantoon valittiin Minden-Deutz -teli. Näitä valmistettiin Pasilan konepajalla sinisten vaunujen ohella. Syynä muiden telityyppien hylkäämiseen oli München-Kassel -telin kohdalla laakerivauriot ja SIG-telissä kehys murtui herkästi.

Teräsvaunuissa päädyttiin laminoituihin seinälevyihin, jotka kestivät kolhuja paremmin kuin maalatut sisäpinnat. Alumiini oli myös suuressa osassa sinisten vaunujen sisustuksessa. Sisustuksessa käytettiin alusta lähtien suhteellisen vahvoja värejä, jotka korostuivat avarissa ja valoisissa vaunuissa. Vaunujen korin rakenne oli tuolloin valssattua teräsprofiilia ja katto tasaista teräspeltiä. Vaunuissa oli korkea holvimainen sisäkatto, kuten puukorisissa vaunuissa. Seinän ylärajassa oli umpinainen matkatavarahylly koko matkustamon osuudella. Osaston katossa loisteputkilla toteutettu valaistus ja puuvaunuista tuttujen tuuletusaukkojen paikalla matkustajainformaatiokaiuttimet


Vaunujen tekniikka oli toteutettu uudenaikaisella teknologialla, josta Suomessa ei ollut aiempaa käyttökokemusta ja täten lastentaudeilta ei voitu välttyä. Vaunujen lämmitys- ja tuuletusjärjestelmänä toiminut Jetair-järjestelmä osoittautui vetoisaksi ja vika-alttiiksi. Jetair-järjestelmä toimi siten, että vaunun kyljessä olevan ritilän kautta ohjattiin tuloilmaa osaston pattereihin, joissa ilma lämpeni
ja lämmitti osastoa. Pattereiden lämpötiloja sääteli kattilakeskus termostaatein. Vaunun ollessa täynnä ihmisiä, termostaatti sääti lämmitystä pienemmälle, jolloin tuloilma kylmeni ja osasto muuttui vetoisaksi ja epämukavaksi. Lisäksi järjestelmän lämmönlähteenä toiminut tasasähköllä toimiva öljypoltin ei
osoittautunut lainkaan luotettavaksi. Nämä ongelmat toivat mukanaan palautetta, niin asiakkailta kuin huoltohenkilökunnaltakin.

70-luku

70-luku alkoi sinisten vaunujen osalta suurilla tuotantoon liittyvillä suunnittelutöillä. Suunniteltiin ensimmäistä teräskorista CEmt-makuuvaunusarjaa. Vaunu tuli suunnitella erilaisilla mitoilla, kuin normaali päivävaunu. Mittoihin tuli korkeuden osalta 149mm korotus, joka mahdollisti seinille kääntyvät vuoteet. Vaunun teräsrakenne säilyi samana kuumavalssattuna rakenteena, kuten 60-luvulla valmistetuissa vaunuissa. 60-luvun vaunuista tuttu Jetair-lämmitys- ja tuuletusjärjestelmä todettiin sopimattomaksi hyttivaunussa. Täten aloitettiin uuden järjestelmän suunnittelu. Tässä järjestelmässä vaunuun ohjattava ilma lämmitettiin kanavassa olevan lämpöpatterin avulla. Ilma ohjautui hytteihin sivukäytävän katossa olevan ilmakanavan kautta. Hytissä ilma laskeutui hytin alimman vuoteen alla olevan ritilän kautta sivukäytävään ja sitä kautta WC-tiloihin, josta ilma poistui poistoilmapuhaltimien kautta ulkoilmaan. Lämmitys tapahtui hyteissä ikkunan alla olevien lämpöpattereiden avulla. Makuuvaunussa täytyi olla toiminnaltaan varmempi lämmityskattila kuin päivävaunussa. Vaunuihin päädyttiin hankkimaan kaksoispesäkattilat, jossa häiriön tullessa oli mahdollista käyttää lämmitysmateriaalina kiinteää polttoainetta.

Vaunujen suunnittelu oli lähes kokonaan suomalaista työtä. Sisustuksen suunnittelu oli huomattavasti haastavampaa kuin edellisissä vaunuissa, sillä tällaisista vaunuista ei ollut olemassa esikuvia. Sisustuksen suunnitteli Pentti Hietala. Hän toimi tämän jälkeen lähes jokaisen sinisen vaunun sisustuksen suunnittelijana. Hänen ratkaisujaan vierastettiin aluksi, esimerkiksi oranssit pesupöydät ja peilikaapit aiheuttivat ristiriitaisia mielipiteitä VR:n henkilöstön keskuudessa.

CEmt-vaunujen tekniikka osoittautui varmatoimiseksi ja siten ryhdyttiin suunnittelemaan tämän tekniikan käyttämistä tulevissa vaunusarjoissa. Vuoden 1975 voidaan katsoa olleen taitekohta sinisten vaunujen tuotannossa. Tuolloin ryhdyttiin valmistamaan vaunuja käyttäen uutta toimintamallia niin tekniikan, kuin rakenteenkin suhteen. Rakenteessa päädyttiin levyrakenteeseen valssauksen sijasta. Tämä tiputti vaunun painoa useammalla tonnilla. Lisäksi katto suunniteltiin uudestaan. Uudessa kattorakenteessa käytettiin kattojäykisteitä, jollaisia ei vanhassa tasaisessa rakenteessa ollut. Rakennemuutos koski myös sisätiloja. Uudessa mallissa sisäkatto tuotiin alemmas, jolloin tuloilma johdettiin välikatossa olevan kanavan kautta, rei'itetystä katosta osastoon.

70-luvulla valmistetuista vaunuista merkittävimpänä pidetty CEmt-vaunusarja sai rinnalleen Eht-hyttivaunusarjan, joka on ollut avainasemassa jatkosarjoille, jotka ovat olleet liikenteessä aina viime vuosille saakka. Eht-vaunu koostui kymmenestä hytistä, joissa on vastakkain asetellut kahdeksan istumapaikkaa. Vaunu ei saanut suurta suosiota sen ollessa suomalaiseen makuun liian kiusallinen. Samassa hytissä kasvokkain istuminen tuntemattoman ihmisen kanssa ei ollut suomalaisen mieleen. Osa näistä hyttivaunuista muutettiinkin vielä 70-luvun aikana ensimmäisen luokan Cht- vaunuiksi, jossa osa hyteistä oli korvattu yhtenäisellä salonkiosastolla.

60-luvulla aloitettu Eikt-kahvilavaunujen tuotanto jatkui 70-luvulla. Lisäksi tuotantoon tuli uusi ravintolavaunusarja Rkt. Näitä ravintolavaunuja valmistettiin 20 kappaletta vuosina 1975 ja 1976. Vaunut edustivat tuolloin korkeinta ajanmukaista laatua ja matkustusmukavuutta.

80-luku

Sinisen vaunukaluston tuotanto jatkui 80-luvulla ja jo 70-luvun puolella alkaneet muutostyöt yleistyivät myös vanhemmassa teräsvaunukalustossa. Uutena lämmitysmuotona vaunuihin aloitettiin UIC- (Union internationale des Chemins de fer) standardin mukaisten 1500V vaihtosähkölinjalla toimivan sähkölämmitysjärjestelmän käyttö. Lämmitysjärjestelmä korvasi aikaisemmin käytetyn kattilan höyrykierrukan jonka lämmönlähteenä toimi höyryveturista saatava höyry. Tämä uusi sähkövastuksilla toimiva järestelmä toimi pääasiallisena lämmitysmuotona. Öljylämmitysjärjestelmä säilytettiin vaunuissa, jotta sähköistämättömillä rataosuuksilla oli mahdollista käyttää lämmitystä ilman erillistä aggregaattivaunua. Molemmat järjestelmät ovat vaunuissa tänäkin päivänä.

80-luvulla tuotannossa oli edelleen muunmuassa toisen luokan 80-paikkaiset päivävaunut ja makuuvaunut. Lisäksi valmistettiin ravintolavaunuja, sekä konduktööri- ja vankivaunuja.